• Kuva: Milla Vahtila

MM-Päitsin reitti, aikataulu ja ilmoittautumisohjeet

Suuri suomalainen seikkailu, 82. Päijänteen ympäriajo, joka on tulevana vuonna historiallisesti myös MM-osakilpailu, ajetaan 25.-26.3.2017.

Päijänneajon reitti ja aikataulu uudistuvat vähän, mutta pääasiallisesti kilpailu ajetaan edelleenkin perinteiden mukaisesti. Kisassa mitellään niin SM- kuin MM-pisteistä, ja niin SM- kuin MM-luokan kuskit taistelevat Päijänneajon yleiskilpailun voitosta sekä legendaarisesta Päijännekilvestä. Kilpailu on myös 90-vuotisjuhlakilpailu,; kilpailu on ajettu ensimmäisen kerran vuonna 1927.

Reitti & aikataulu

Päijänteen ympäriajo starttaa ensi keväänä 25.3. Vierumäeltä, ja päättyy sunnuntaina 26.3. Helsinkiin Malmin lentokentälle, missä myös ajetaan kisan viimeinen maastokoe.

Reitti kulkee lauantaina Päijännejärven länsipuolta pohjoiseen, mutta aiemmasta poiketen reitti ei jatku Jyväskylään asti, vaan kuskit oikaisevat Kärkisten sillan kautta Päijänteen itäpuolelle. Yötauko vietetään Vierumäellä.

Lauantain reittiä on lyhennetty siten, että lauantain ajoaika on kärkikuskeille noin 12 tuntia klo 7-19. Tämän myötä MM-luokat ja A- ja B- luokat eivät joudu ajamaan pimeällä, joten niiden luokkien kuskit eivät välttämättä tarvitse varsinaisia lisävaloja, vaan kypärävalo riittää. Muiden luokkien kannattaa asentaa myös pyörään asialliset lisävalot. Viimeinen kilpailija saapuu Vierumäelle vasta noin klo 22.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirrytään kesäaikaan, ja sunnuntaina kuskit starttaavat Vierumäeltä klo 8.30 alkaen. Ensimmäiset kuskit saapuvat Malmille maaliin noin klo 15.30.

Päitsin reitti koostuu pääosin perinteisistä maastokokeista sekä niiden välisistä siirtymistä. Tarkemmat tiedot ajettavista maastokokeista julkaistaan myöhemmin.

Luokat & lisäinfoa

Ensi vuonna Päitsissä kilpaillaan seuraavissa luokissa ja seuraavassa lähtöjärjestyksessä: MM luokat (Enduro GP, E2, EY, EJ), joiden jälkeen lähtevät A, B, V40, V50, C ja V60. Kuntoluokkaa, classic-luokkaa eikä pariajoluokkia ei tällä kertaa ajeta, koska muita luokkia tuli MM-sarjan vuoksi lisää.

Koska reittiä on lauantain osalta lyhennetty, kuntoluokan ja pariajoluokan osallistujien kannattaa lähteä mukaan ajamaan kilpailun C-luokassa. Pienellä lisäharjoittelulla se varmasti onnistuu monilta.

Aiemmasta poiketen kilpailujärjestäjä antaa kaikille osallistujakuskeille oman kilpailunumeron Päijänneajoa varten eli suomalaiset kuskit eivät voi kilpailla kiinteillä kilpailunumeroillaan.

Päijänneajo ajetaan edelleen ns. ralliaikataulua noudattaen eli MM-osakilpailustatus ei tuo muutosta tähän asiaan. Ralliaikataulun myötä vältetään se, että kuskit joutuisivat ohittelemaan samoja kuskeja useaan kertaan.

Renkaiden vaihtoa on tulevalla Päitsillä muutettu siten, että renkaita saa vaihtaa vain kokoomatauolla Jämsässä, yötauolla Vierumäellä ja kokoomatauolla Mäntsälässa eli koko viikonlopun kaksipäiväinen kilpailu on pärjättävä neljällä rengasparilla.

Kaikkien kuskien on katsastettava pyöränsä Vierumäellä kilpailua edeltävänä perjantaina. Vierumäellä on myös tarjolla kilpailua edeltävällä viikolla huoltohalli sekä majoitusmahdollisuudet erityisesti ulkomaisia kuskeja varten.

Yhteishuoltoa suositellaan käytettäväksi.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen aukeaa joulukuun alussa täälllä.

Osallistujia kehotetaan tutustumaan huolella Päijänneajon lisämääräykseen:

Tervetuloa mukaan!

Niin uudet kuin kokeneet kuljettavat ovat kaikki lämpimästi tervetulleita haastamaan itsensä vuoden 2017 Päitsille! Tehdään yhdessä kilpailuviikonlopusta unohtumaton elämys – niin kilpailjoille, yleisölle kuin kilpailun mahdollistavalle talkooväelle sekä tietenkin ulkomaisille MM-osakilpailun kuskeille ja tukijoukoille.

Lue myös Ensikertalaisena mukaan MM-Päitsille -vinkkijuttu täältä.

Marraskuisin enduroterveisin
- Päijänneajon kisaorganisaatio -