Medialle

paitsi_2016_MK15_45_henri_himmaneen_61_antti_kujanpaa_foto_milla_vahtila_1

Päitsi, virallisemmin Päijänteen ympäriajo, on endurokilpailu ja yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti
järjestettyjä urheilukilpailuja. Se ajetaan kevättalvella, jolloin ajo-olosuhteet saattavat olla vielä talviset ja
siten hyvinkin haastavat. Kilpailu on kaksipäiväinen.

Vuonna 1927 ensimmäisen kerran ajettu kilpailu on jätetty ajamatta ainoastaan sodan takia vuosina 1940-
1948. Vuonna 2019 Päitsi ajetaan peräti 84. kerran, ja ensimmäisestä Päitsistä on kulunut yli 90 vuotta.

Yleistä tietoa kilpailusta löytyy täältä.

Median akkreditoinnit

Median edustajat eivät tarvitse erillisiä kulkupasseja tai akkreditoitumista paikan päällä Vierumäellä/maastokokeilla, vaan he voivat suoraan saapua kilpailupaikoille.

Muut median tiedustelut ja yhteydenotot voi osoittaa Päitsin tiedottajalle: Milla Vahtila, milla(at)voimavahtila.fi, 040 577 4455

Tiedote- ja kuvapalvelu

Mediat saavat järjestäjiltä käyttöönsä tiedotteita sekä tiedotekuvia kilpailua ennen ja kilpailun aikana. Kuvapankkilinkki toimitetaan kilpailuun liittyvien mediatiedotteiden mukana. Jos ette saa Päitsiin liittyviä tiedotteita, ilmoittakaa halukkuutenne liittyä tiedotelistalle: milla(at)voimavahtila.fi

Kilpailuinfo ja materiaalit

Mediat voivat hyödyntää Kilpailijoille- ja Yleisölle-valikkojen alta löytyvää materiaalia, kuten reitti- ja erikoiskoekarttoja. Kaikki Uutiset-valikon alta löytyvä materiaali on niin ikään medioiden hyödynnettävissä.

Käsiohjelma (sis. kartan)

Käsiohjelman saa Vierumäeltä mediahuoneelta tai kilpailutoimistoilta. Sähköisessä muodossa/postitse käsiohjelman saa pyydettäessä: milla(at)voimavahtila.fi

Tiedotustilaisuus

Tiedotustilaisuusjärjestetään perjantaina 15.3 klo 17.30 Vierumäellä Vierumäki Resort -hotellilla. Paikalle on kutsuttu seuraavat kilpailijat:

Aleksi Jukola

Eemil Pohjola

Antti Hellsten

Eero Remes

Sanna Kärkkäinen

Aleksi Halen

Paikalla ovat myös kilpailunjohtaja Sauli Nordling sekä kilpailun ratamestari Jouni Koutonen.
Tilaisuus videoidaan, ja videolinkki löytyy jälkikäteen Päitsin nettisivuilta sekä somekanavista.

ET1_vierumaki_matkakeidas_antoine_magain_lari_jukola_foto_milla_vahtila_1_p

Minne kannattaa mennä seuraamaan kilpailua/kuvaamaan?

Kannattaa huomioida, että kaikille erikoiskokeille on mahdoton ehtiä seuraamaan kilpailua/kuvaamaan, joten ei kannata suunnitella ohjelmaa liian tiiviiksi. Pari kolme maastokoetta per päivä onnistunee hyvin.

Tiivistyshuoltotauoilla on mahdollista yrittää haastatella kuskeja, samoin lauantai-iltana viimeisen maastokokeen jälkeen huollossa Vierumäki Areenalla ja sunnuntaina Vantaan maalissa.

Huomioittehan, että kilpailun aikataulu on tiukka ja erikoiskokeelta toiselle siirtymisiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Kaikille erikoiskokeille ei ehdi mennä katsomaan/kuvaamaan, vaan kannattaa valita muutama per kilpailupäivä. Liikenteessä saattaa olla myös paljon yleisöä, mikäli säät ovat hyvät. Koska lunta on vähän, kuskit ajavat kovaa ja saattavat olla pätkillä ja huolloissa jopa etuajassa (toisaalta aikataulu voi elää molempiin suuntiin).

Erikoiskokeiden reittikuvaukset ja lisää vinkkejä löytyy käsiohjelmasta (paperisena Vierumäeltä, sähköisenä/postitse tiedottajalta: milla(at)voimavahtila.fi).

- Päijänteen ympäriajon tiedotus -