Päitsillä ei periksi anneta!

korpelat_kuva_roosa_nirkkonen_1

7.3.2018

Ei tule kevät, jos ei ensin aja Päitsiä, toteaa yli 60-vuotiaiden sarjassa ajava Matti Korpela (958). Vaikka nuoret ajavat kovempaa, niin veteraani on saapunut kunnialla Päitsin maaliin peräti 23 kertaa.

Kuhmoislainen Korpela on ajanut enduroa jo kolmisenkymmentä vuotta, ja nyt miehellä on edessään 27. Päitsi. Pari kertaa nyt V60-luokassa ajava 61-vuotias mies on joutunut jättämään perinteen välistä polvivammojen takia, mutta veri pitää tiukasti kiinni lajin parissa.

Ensin alla oli maantiepyörä, mutta kun Korpela muutti Kuhmoisiin, pyörät vaihtuivat enduropyöriin.

-        Tuosta talon nurkalta on niin helppo suoraan lähteä lenkille. Ei sitä enää muuta osaa harrastaa, ja mukavahan se on, kun pysyy terveenä. Ajaminen on hyvää kuntoilua, ja onhan tämä yhteinen harrastus pojan kanssa.

Korpelan poika Joonas (205) ajaa B2-luokassa, ja isä ja poika harjoittelevat paljon yhdessä. Isästään Joonas porhalsi ohi jo vuosikausia sitten.

-        Mutta niinhän sen täytys ollakin, että nuoret on ketterämpiä ja menee omiaan, Korpela pohdiskelee.

Vuosittain isä-Korpela ajaa kolme-neljä kisaa, joista Päitsi on ehdottomasti pääkilpailu. Hän kiittelee, että on saanut ajaa vuosikaudet melko terveenä, ja vain kolme kertaa pyörän tekniset ongelmat ovat aiheuttaneet sen, että miehen on täytynyt nöyrtyä ja keskeyttää kilpailu.

-        Kyllä sen tietää sinne lähtiessään, että ei sitä kilpailua ajele kuka vaan ja on se aika kova kisa.

Keskeyttäminen ei ole Korpelalle vaihtoehto muutoin kuin aivan pakon edessä, jos pyörä hajoaa alta.

-        Kun sinne maaliin pääsee niin tietää, että on voittanut ainakin itsensä. Periksi ei pidä antaa!

korpelat_kuva_roosa_nirkkonen_2
korpelat_kuva_roosa_nirkkonen_3

Teksti: Milla Vahtila

Kuvat: Roosa Nirkkonen (kuvissa Matti ja Joonas Korpela)