Ennakkosuosikki Jukola sinetöi Päitsin voiton

015_aleksi_jukola_foto_milla_vahtila_p

18.3.2018

Päijänteen ympäriajoa koko viikonlopun hallinnut Aleksi Jukola vahvisti tänään Päitsin yleiskilpailun voittonsa ja ansaitsi ensimmäisen kiinnityksen kaikkien endurokuskien havittelemaan Päijänne-kilpeen.

-        Syksystä lähtien on laitettu kaikki aika Päitsiin valmistautumiseen. Hieno tunne nyt! tuore voittaja kommentoi.

-        Kaikki meni koko viikonlopun hyvin. Eilen oli tosi tiukka kilpailu Eemilin (Pohjola) kanssa ennen kuin hän joutui keskeyttämään.

Jukola johtaa näin ensimmäisen MM-avausviikonlopun jälkeen myös enduron MM-sarjan yleissarjaa eli enduro GP -sarjaa.

-        Tuntuuhan sekin hyvältä, mutta päätavoitteeni tänä vuonna oli Päitsi sekä SM-sarja. Päitsin voitto on ollut haaveenani pikkupojasta lähtien.

Toiseksi kiri sunnuntain aikana viime vuoden voittaja Eero Remes.

-        Eilen oli tosi haastavaa ajaa, kun lunta oli paljon. Täys tunnustus kaikille pojille, jotka eilen vetivät lujempaa. Tänään itsellä kulki kuitenkin tosi hyvin, kun lunta oli etelää kohden tultaessa vähemmän.

Kolmanneksi yleiskilpailussa selvisi Toni Eriksson, joka ajoi tasaisen kovaa koko viikonlopun.

-        Ajoin täysillä koko ajan, mutta tänään Eero meni vaan kovempaa ja tuloksissa ohi. En pystynyt tänään haastamaan häntä ja Aleksia. Olen kuitenkin tosi tyytyvinen ensimmäiseen podiumsijaani Päitsillä. Oli hieno kisa!

Kaksipäiväisen Päitsin aikana kilpailtiin yleiskilpailun lisäksi molempina päivinä myös SM-pisteistä sekä MM-pisteistä eri luokissa. Kaikki luokkakohtaiset tulokset löytyvät tulospalvelusta (linkki alla)

Näin saatiin päätökseensä 83. Päijänteen ympäriajo, jota oli mukana toteuttamassa yli 1 000 toimihenkilöä ja vapaaehtoista. Iso kiitos heille kaikille, kuten myös kaikille yhteistyökumppaneille!

Yleiskilpailun kymmenen kärki:

  1. Aleksi Jukola
  2. Eero Remes +01:58,90
  3. Toni Eriksson +04:27,38
  4. Antti Hänninen +07:44,31
  5. Henri Himmanen +10:29,54
  6. Steve Holcombe +13:45,35
  7. Lari Jukola +14:21,38
  8. Hugo Svärd +16:22,00
  9. Joni Kaivolainen +17:06,27
  10. Bradley Freeman +19:39,68

Yleiskilpailun tulokset.

Kaikki luokkakohtaiset tulokset (kansalliset ja MM).