Pohjola johdossa – sää haastaa kilpailijoita

pohjola_eemil_paitsi2019_foto_milla_vahtila_1_p

16.3.2019

84. Päijänteen ympäriajo käynnistyi lauantaiaamuna Vierumäeltä märässä plussakelissä ja ajoittaisessa räntäsateessa. Ennakkosuosikkeihin kuuluva Eemil Pohjola hallitsee kipailua suvereenisti seitsemän maastokokeen jälkeen, ja kakkossijaa pitää viime vuoden yleiskilpailun voittaja Aleksi Jukola.

- Ei ole paineita, Pohjola totesi tyynesti kilpailua edeltävänä iltana. Tämän vuoden kaksi ensimmäistä SM-osakilpailua voittaneen miehen onkin hyvä pitää pää kylmänä, jos hän mielii viedä mestaruuden myös lauantain ja sunnuntain SM-osakilpailuissa – ja saavuttaa Päitsin yleiskilpailun voiton, joka häneltä vielä puuttuu plakkaristaan.

- Aamupäivä on kulkenut loistavasti, hän kommentoi tiivistystauolla Jämsässä seitsemän maastokokeen jälkeen, kun eroa toisena olevaan Jukolaan on liki kaksi minuuttia. Etumatkasta huolimatta miehellä oli aikaa lentää kertaalleen pyörineen lumihankeenkin.

- Pitkällä Auttoisen pätkällä lensin tangon yli, ja loppupätkä pitikin sitten vetää riskillä ihan täysillä, sillä Auttoisen nopeimmalle oli tarjolla Bemari käyttöön viikoksi, hän toteaa naureskellen. Loppupäivän mies yrittää ajaa ilman suurempaa riskinottoa ja pitää etumatkansa. Lauantaina edessä on vielä yhdeksän maastokoetta.

Sää on erittäin märkä ja olosuhteet haastavammat kuin mitä viime vuosina on Päitsillä nähty. Kilpailunjohtaja Sauli Nordling toteaa, että märät vaatteet ja niiden mukana kuskien luihin ja ytimiin saakka hiipivä kylmyys saattavat koitua tänään monen kohtaloksi ja koetella etenkin ensi kertaa Päitsille osallistuvia, joille kilpailu muutenkin on suuri taistelu omaa jaksamista vastaan.

Lauantain kilpailupäivä on pitkä: ensimmäinen kuski starttasi klo 8.01 ja lenkki kiertää Päijänteen länsipuolta Korpilahdelle ja itäpuolta takaisin Vierumäelle. Ensimmäiset saapuvat illalla Vierumäellä sijaitsevaan maaliin vähän ennen yhdeksää. Viimeiset pimeässä ajettavat maastokokeet ovat usein niitä raskaimpia.

Päitsi Trophy -lenkin ajavat luokat ajavat hieman lyhyemmän lenkin ja oikaisevat Pulkkilanharjua pitkin Päijänteen yli. 

Yleiskilpailun kärjen tilanne 7/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset):

1    46    Pohjola Eemil    JSMK    01:27:25,14
2    48    Jukola Aleksi    RiMPKK    01:29:15,42
3    91    Kytönen Roni    JSMK    01:29:56,17
4    37    Tamminen Mika    JSMK    01:30:45,68
5    5    Hänninen Antti    SsMK    01:30:53,10
6    45    Himmanen Henri    HMK    01:31:30,92
7    30    Helander Eemil    SsMK    01:31:38,05
8    119    Juupaluoma Peetu    JSMK    01:32:21,72
9    2    Arvaja Jussi    JSMK    01:33:08,26
10    69    Olenius Henry    SiMK    01:33:44,77

Teksti ja kuva: Milla Vahtila