Luvassa vauhdikas koitos tänä viikonloppuna

henric_stigell_antti_hellsten_eero_remes_kuva_milla_vahtila

torstai 23.3.2017

Kaksipäiväinen endurokilpailu, Päijänteen ympäriajo, ajetaan tänä viikonloppuna la-su 25.-26.3.. Suuri suomalainen seikkailu on tänä vuonna suuri seikkailu myös monelle ulkomaalaiselle kilpailijalle, kun Päitsi on osa enduron MM-sarjaa.              

Päijänneajon reitin olosuhteet määräytyvät pitkälti sen mukaan, millainen on edeltävän viikon sää sekä lumen määrä. Nyt lunta on jäljellä melko vähän, joten edessä on vauhdikas kilpailu, vahvistaa kilpailun johtaja Sauli Nordling.

Mikäli säät suosivat, liikkeellä saattaa olla ennätysmäärä yleisöä. Kilpailun tukikohtana toimiva Vierumäki tarjoaa MM-Päitsille hyvät puitteet, 26 erikoiskoetta vievät kilpailun monelle paikkakunnalle, ja sunnuntain viimeinen maastokoe Malmilla tuo kilpailun keskelle Helsinkiäkin. Malmin maaliin kuskit saapuvat parin hyppyrin siivittäminä sunnuntaina klo 15 jälkeen.

Viime vuoden sekä vuoden 2014 yleiskilpailun voittaja Antti Hellsten uhoaa, että hän tavoittelee voittoa tänäkin vuonna. Kolmannella voitolla hän lunastaisi samalla itselleen kuuluisan Päijänne-kilven, jonka kuljettaja ansaitsee kolmellä Päitsi-voitolla. Kyseinen kilpi on jokaisen endurokuskin suuri unelma.

- Aion tehdä kaikkeni voittaakseni ja saadakseni kilven itselleni. Mutta vaikka lunta onkin tänä vuonna vähän, kilpailu on kuitenkin pitkä ja rankka, Hellsten pohdiskelee.

Vaikka suomalaiskuskien etulyöntiasema ulkomaalaisiin kuskeihin nähden ei ehkä ole yhtä hyvä kuin jos lunta olisi paljon, niin liki 700 kilometrin mittainen kaksipäiväinen kilpailu on kuitenkin kansainvälisesti ainutlaatuinen.

Kilpailijapoimintoja

Osallistujia on tänä vuonna liki 260 (vuonna 2016 oli liki 160). Kilpailun lähtöluettelo löytyy täältä.

Ulkomaalaisista kuskeista mukana on 45, joista 43 ajavat MM-luokissa ja kaksi tsekkiläistä C-luokassa. MM-luokissa kilpailijoita on ainakin seuraavista maista: Iso-Britannia, Australia, Ranska, Italia, Ruotsi, Viro, Espanja, Itävalta ja Belgia.

Kovina kansainvälisinä niminä mainittakoon esimerkiksi seuraavat: Matthew Phillips (AUS, E2-luokan maailmanmestari 2016), Steve Holcombe (GB, E3-luokan maailmanmestari 2016) sekä suomalaisittain Eero Remes (E1-luokan maailmanmestari 2016).

Naisia kilpailussa on mukana viisi, ja koska tänä vuonna Päitsissä ei ole erillistä naisten sarjaa, he kilpailevat muiden luokkien joukossa.

Lisää infoa ja ennakkojuttuja käsiohjelmassa!

Teksti ja kuvat: Milla Vahtila