• 25_marko_tarkkala_1_2015_kuva_milla_vahtila

Ensikertalaisena mukaan Päitsille?

1.1.2017

Tulevana vuonna 82. Päijänteen ympäriajo ajetaan ensimmäistä kertaa historiassa MM-osakilpailuna. Niin SM- kuin MM-sarjan kuskit mittelevät Päitsin yleiskilpailun voitosta, ja koska MM-statuksen myötä mukaan tuli uusia kilpailuluokkia, niin vanhoista Päitsin luokista jouduttiin karsimaan pois kuntoluokka, classic-luokka sekä pariajoluokka.

Tästä huolimatta harrastelijat ja ensikertalaisetkin ovat edelleen tervetulleita mukaan Päitsille, ja heitä kannustetaankin osallistumaan sankoin joukoin tähän historialliseen MM-Päitsiin. Aivan kylmiltään ei kilpailuun kannata lähteä, koska muiden kuskien vauhdissa ja kilpailun aikataulussa on pysyttävä tai joutuu keskeyttämään. Pienellä lisäharjoittelulla moni harrastelija kuitenkin varmasti pärjää C-luokan mukana etenkin kun lauantain reittiä on tulevana vuonna vähän lyhennetty.

Liika epäröintikään ei siis kannata, vaan tule mukaan kokemaan suuri suomalainen seikkailu sekä kansainvälinen kilpailutunnelma! Hyvä valmistautuminen ja asianmukaiset kilpailuvarusteet ovat kuitenkin tarpeen, ja tähän alle onkin kerätty hiukan vinkkejä, joilla valmistautua tulevaan koitokseen.

Vaatimuksia kuljettajalle:

  • on oltava jonkun moottorikerhon jäsen
  • on löydyttävä Moottoriliiton ajajalisenssi tai kertalisenssi, jonka voi lunastaa Päitsin ilmoittautumisen yhteydessä
  • on oltava voimassa oleva ajokortti, jonka ajokorttiluokka vastaa käytettävää moottoripyörää

Muita muodollisia vaatimuksia kuljettajalle ei ole, mutta suositeltavaa on:

  • käydä ajamassa talvella ennen Päitsiä jokin muu kansallinen/SM-endurokilpailu, jotta saa hieman kilpailukokemusta
  • hyvä kunto, jotta jaksaa ajaa kilpailun
  • pelkkä hyvä fyysinen kunto ei riitä, vaan takana on oltava tarpeeksi ajotunteja maastossa ja myös lumessa
  • ajotunteja maastossa ajaen samalta talvelta 30 - 50 tuntia
  • kunnolliset ajovarusteet, muuten tulee kylmä
  • lisäksi hartiasuojat, polvisuojat, talvikäyttöön sopivat saappaat jne
  • vauhtia maastossa ajaen tulee olla sen verran, että pysyy aloittelijoiden C-luokan vauhdissa mukana, muuten ei pysy aikataulussa - jos ei saavu myöhästymisrajan puitteissa aikatarkastusasemalle, Päitsi päättyy kuljettajan osalta siihen

Vaatimuksia pyörälle:

  • pyörässä on oltava liikennevakuutus
  • oltava joko rekisterissä oleva tai ns punakilpinen enduropyörä
  • jos pyörä on rakennettu motocross-pyörästä, niin valojen ja äänien on vastattava enduropyörää, myös seisontatuki vaaditaan
  • käytettynä myytäviä pyöriä, jotka ovat kunnoltaan sopivia saa alkaen noin 3000 €

Tarkemmat vaatimukset pyörälle löytyvät Moottoriliiton säännöistä.

Myös yhteishuoltoa suositellaan (kts. lisätietoa Yhteishuolto-valikon alta).

paitsi_2013_foto_milla_vahtila_3
paitsi_2013_foto_milla_vahtila_4
paitsi_2013_foto_milla_vahtila_1
paitsi_2013_foto_milla_vahtila_2
paitsi_2013_foto_milla_vahtila_1
paijanneajo_kansikuva_2017_milla_vahtila
46_emil_pohjola_ja_17_janne_mukkala_2015_kuva_milla_vahtila
25_marko_tarkkala_1_2015_kuva_milla_vahtila
paitsi_2013_foto_milla_vahtila_2

Teksti ja kuvat: Milla Vahtila