Pohjola otti Päitsin haltuunsa heti lauantaiaamuna

Pohjola

85. Päijänteen ympäriajo käynnistyi lauantaiaamuna Vierumäeltä pienessä pakkasessa ja ajoittaisessa jäisessä sateessa. Ennakkosuosikki ja vuoden 2019 Päitsin yleiskilpailun voittaja Eemil Pohjola hallitsee kipailua ylivoimaisesti seitsemän maastokokeen jälkeen.

-        Kisa lähti heti aamusta hyvin käyntiin, en ole kaatunut kertaakaan ja pyörässä on kaikki pelannut, yli kolme minuuttia johdossa oleva Pohjola kommentoi.

Ajolasit miehellä tosin jäätyivät umpeen parilla pätkällä, kiitos jäisen sateen, ja hän joutui ajamaan ilman laseja.

-        Odotin tiukempaa kisaa, mutta mukavahan se on ajaa huomenna, jos saa tänään vähän etumatkaa, hän lisää.

Toisena oleva Antti Hänninen harmittelee, että hänen ajo tuntui aamulla vähän kankealta.

-        Pohjolalla on kyllä hyvä vauhti päällä, hän myöntää.

Päitsi ajetaan tänä vuonna kokonaan ilman yleisöä, minkä kuljettajatkin huomaavat.

-        Onhan se yleensä Päitsissä hienoa, kun on paljon yleisöä reitin varrella kannustamassa. Nyt on hiljaista, mutta täysillä ajetaan silti!

Enduron moninkertainen maailmanmestari Eero Remes pitää tässä kohtaa kolmossijaa.

-        Pätkät on patikolla, ja nämä spoorihommat eivät oikein ole meikäläisen suosikkia, Remes kommentoi ja tunnustaa virnuillen, että paikka paikoin on kuitenkin oikein hauskaa.

Niin ikään ennakkosuosikkeihin kuuluva nuori Hugo Svärd pitää tällä hetkellä nelossijaa.

Kilpailunjohtaja Martti Ketelä kiittelee, että kilpailu sujuu loistavissa olosuhteissa.

-        Reitti on paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin. Lisäksi kiitos yleisölle, joka on tunnollisesti noudattanut kehoitusta olla tulematta paikalle.

Lauantain kilpailupäivä on pitkä: ensimmäinen kuski starttasi klo 8.01 ja lenkki kiertää Päijänteen länsipuolta Korpilahdelle ja itäpuolta takaisin Vierumäelle. Ensimmäiset saapuvat illalla Vierumäellä sijaitsevaan maaliin vähän ennen yhdeksää. Viimeiset pimeässä ajettavat maastokokeet ovat usein niitä raskaimpia.

Päitsi Trophy -lenkin ajavat luokat ajavat lyhemmän lenkin ja lopettavat iltapäivällä kilpailunsa tänne Jämsään.

Kaksipäiväinen Päijänteen ympäriajo alkoi lauantaiaamuna ja se päättyy sunnuntaina illalla Vantaalle. Kilpailun järjestävänä seurana toimii Helsingin Moottorikerho.

Yleiskilpailun kärjen tilanne 7/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset)

  1. Eemil Pohjola
  2. Antti Hänninen
  3. Eero Remes
  4. Hugo Svärd
  5. Peetu Juupaluoma
  6. Niklas Laankoski
  7. Antti Ahtila
  8. Henry Olenius
  9. Teemu Lehtimäki
  10. Samuli Puhakainen

Kaikki tulokset